podlaga_10

edelliset seuraavat

Sanna Perkiö - kansanedustaja

Vakauttaminen vie EU:ta kohti liittovaltiota - oletko valmis?

 

EU:n ja euroalueen talous on vakautettava ja uudet talouskriisit on ehkäistävä. Tämän viikon loppupuolella pidettävässä huippukokouksessa on tarkoitus jälleen keskustella euroalueen pysyvän vakausmekanismin rakentamisesta. Mielestäni ratkaisu Euroopan maita vaivaavaan uskottavuuspulaan on tiukka talouskuri ja kilpailukyvyn parantaminen. Jatkossa myös pankkien ja sijoittajien on kannettava vastuunsa huonoista luototuspäätöksistä. Pysyvän vakausmekanismin ohella keskustellaan nyt käytössä olevan, väliaikaisen vakausrahaston luotonantokyvyn kasvattamisesta.

Suomen sitoutumiset pysyvään vakausmekanismin rahoittamiseen ovat vähän alle 1,5 miljardia. Varsinaiset päätökset ja vaadittava lainsäädäntö siirtyvät seuraavalle hallitukselle ja näin ollen asiasta tulee hallituksen kynnyskysymyksiä.

Yhteinen vastuunkanto talouden epävakaudesta vie EU-maita väistämättä lähemmäksi toisiaan. Olemmeko valmiita syvenevään yhteistyöhön? Pitäisikö jarruttaa kehitystä? Oma kantani on, että EU-valtioiden väliset erot ovat niin suuret, että voimme menettää vahvuuksiamme syvenevässä integraatiossa. Ainakaan toistaiseksi en ole valmis madaltamaan rajoja EU-valtioiden välillä. Haluan säilyttää Suomessa hyvän koulutuksen, eläkkeet ja veronkanto-oikeuden.

Kansainvälistyvän Suomen on pyrittävä EU:n ja Euroopan päätöksenteon ytimeen eikä jäädä reunamille kuuntelemaan, mitä isot päättävät.