podlaga_10

edelliset seuraavat

Sanna Perkiö - kansanedustaja

Välikysymys ja Sipoonkorven kansallispuisto

Viime viikolla eduskunta käsitteli opposition tekemää välikysymystä, joka tähdensi tuloerojen lisääntymistä ja kritisoi verotuksen rakennetta.  

Tilastojen mukaan tuloerot eivät kuitenkaan ole lisääntyneet viime vuosina. Verotuksen painopistettä on sen sijaan muutettu ansiotuloveroista välillisten verojen suuntaan. Tähän suuntaan haluamme jatkaa.

Keskustelu käy köyhyyden ympärillä. Luulen, että köyhyyden nimikkeen alla puhutaan paljosta muusta: yhteisöllisyyden vähenemisestä, yhden hengen ja yhden aikuisen talouksien lisääntymisestä ja siitä aiheutuvasta yleisestä turvattomuudesta. Mitä vanhemmiksi elämme, sitä todennäköisempää on, että yhä useampi meistä kohtaa turvattomuutta myös leskeydestä johtuen. 

 

Sipoonkorven kansallispuisto - lahja Helsingille

Sipoonkorven kansallispuiston perustaminen toteutuu melkein viimeisimpinä asioina. Puisto perustetaan valtion omistamille alueille, jotka sijaitsevat Sipoon kunnassa sekä Helsingin ja Vantaan kaupungeissa. 

Puiston perustaminen on erittäin hieno saavutus. Se on todella tervetullut lisäys helsinkiläisten luontoharrastuksiin. Puistoa on kuitenkin yhtenäistettävä laajennuksin ja siten turvattava parempi suojelun taso.