| Uusiutuva tuo työtä ja kysyntää myös turpeelle |
|
Uusiutuvan energian tuotantoa lisätään huomattavasti eilisellä hallituksen päätöksellä. Lisääntyvä uusiutuva energia on tuulivoimaa ja metsäenergiaa. Metsähakkeen käyttöä energialähteenä halutaan lisätä kolminkertaiseksi. Uusia työpaikkoja on tiedossa noin 6000. Myönteistä on myös kotimaisten uusiutuvan energian teknologiamarkkinoiden vahvistuminen ja sitäkin kautta työpaikkojen syntyminen. Päätöksiä saattelee tuhti tukipaketti, jotta tavoitteet saadaan varmuudella toteutettua. Metsähakkeen lisääntyvän käytön oheissa myös turpeen käyttö lisääntyy, sillä hakevoimalat käyttävät polttoaineena puun rinnalla turvetta. Perusteena puuta ja turvetta käyttävien voimaloiden suosimiselle on näkemys, että niillä korvataan hiilivoimaloita.Turve on hitaasti uusiutuva ja fossiilinen polttoaine, jonka käyttöön kansainvälinen ilmastopolitiikka saattaa tuoda merkittäviä rajoituksia tulevaisuudessa. Samoin kansainvälisten ilmastoneuvottelujen metsäratkaisut saattavat tuoda lisälaskua metsäenergian käytölle. Uusiutuvan metsäenergian lisäämisen hintalappu saattaa näin ollen olla ennakoitua huomattavasti suurempi. Nyt tehtävät päätökset parantavat teollisuuden kilpailukykyä ja ylipäätään pitävät sen Suomessa. Energiapolitiikassa on vaikea olla pelkästään hyvällä asialla. Mikään nyt päätettettävistä energiaratkaisuista ei ole ympäristölle haitaton. Ratkaisut ovat kalliita ja pilaavat ympäristöä, vaikka ne tehdään ilmastopolitiikan nimissä. Suo siellä, vetelä täällä. Päättäjänä on kuitenkin pakko olla realisti. Suomi on tulevaisuudenkuvassani teollisuusmaa, jossa energiaa tulee olla saatavilla ja sen on oltava kohtuuhintaista. Parhaiten nämä kriteerit täyttää ydinvoima. Eniten kuitenkin tykkään aurinkoenergiasta.
|

