| Presidentti Halonen: puolusta Suomenlahtea |
|
Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko oli eduskunnan keskusteltavana eilen. Keskustelu pyöri puolustusmenojen ja Nato-option ympärillä. Suomenlahden aidot turvallisuusuhat kuten ympäristöuhat ansaitsisivat enemmän toimia turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Suomenlahti satamineen on Venäjälle tärkeä portti länteen. Suomenlahti on Helsingille tärkeä. Suomenlahti on sekä Venäjälle että Suomelle sotilaallisesti tärkeä. Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Itämeri on nostettu esiin yhtenä ulkopolitiikan painopisteistä. Mutta se ei riitä. Turvallisuustilanne Suomenlahdella on selvästi muuta Itämerta vakavampi. Nimenomaan Suomenlahden tulee olla Suomen ulkopolitiikan keskiössä. Sanon suoraan, että Suomenlahden ympäristöntilan parantaminen ja turvallisuusuhkien torjuminen edellyttäisi Suomen tasavallan presidentti Tarja Haloselta jämäkämpiä otteita. Esimerkiksi rantavaltioiden ympäristöministereiden muskelit eivät yksinkertaisesti riitä saamaan vaikuttavia tuloksia aikaiseksi. Ympäristöturvallisuutta tulee nostaa poliittisella agendalla valtion ylimmän johdon vastuulle. Turha hakea ulkopoliittisia haastetta liian kaukaa. Turha on mennä merta edemmäksi kalaan. Suomenlahti ja sen saaristo on ainutlaatuinen ja suomalaisille rakas. Tämän tulee näkyä myös Suomen ylimmän ulkopoliittisen johdon työskentelyssä. |

