| Puistot taiteeksi - taidetta puistoihin |
|
Töölönlahden ympäristön puistosuunnitelmat olivat käsittelyssä Helsingin kaupunginvaltuustossa eilen. Alueelle tulee kolme eri puistoa: Kiasmanpuisto, Musiikkitalopuisto ja Makasiinipuisto. Suunnitelmat sisältävät kulkureittejä, istuskelumuureja, nurmialueita, istutuksia ja tanssipaviljonki. Meille Töölönlahden kiertäjille tämän merkitsee kaupunkiympäristön merkittävää kaunistumista. Aihepiiri viritti vilkkaan keskustelun siitä, keitä varten puistot ovat. Lasten ja nuorten tarpeet olivat perustellusti paljon esillä. Hyvä hanke. Puistot ovat loistavia paikkoja ympäristötaiteelle. Pidän tärkeänä, että nämä puistot varustetaan kansainvälisesti mielenkiintoisella nykytaiteella. Sellaisella, jota tullaan katsomaan ympäri maailmaa. Helsinki maailman ympäristötaiteen Meccaksi! Lisää investointeja puistotaiteeseen! Puistot voivat sellaisenaan itsekin olla nykytaiteen teoksia. Lisää luovuutta, rokkia ja monimuotoisuutta puistoihin! Valtuutettu Osku Pajamäki teki ansiokkaan toivomusponnen taiteilijoiden käyttämiseksi puistojen suunnittelijoina. Ponsi meni äänestyksessä läpi. Kiitos, Osku, hienosta ponnesta. Asia sai tukea myös kokoomusryhmässä. Puistojen nimet voisi vielä laittaa uusiksi. Lisää luovuutta puistojen nimiin! |

