| Fortumin hallintoneuvostoon työreformi |
|
Fortumin yhtiökokous pidetään tänään kiihkeissä tunnelmissa. Palkitsemisjärjestelmistä alkanut kohu on jo johtanut hallituksen puheenjohtajan vaihtumiseen. Myös hallintoneuvosto on ollut kritiikin kohteena. Olen toiminut vuoden hallintoneuvoston varapuheenjohtajana ja siksi olen asianosainen. Hallintoneuvoston puheenjohtaja Markku Laukkanen on ehdottanut hallintoneuvoston lakkauttamista, koska neuvostolla ei hänen mukaansa ole vaikutusmahdollisuuksia. Hän on samalla kritisoinut itseään. Olen puheenjohtaja Markku Laukkasen kanssa täysin eri mieltä. Lakkauttamisen sijaan hallintoneuvoston työskentelyä on kehitettävä vastaamaan sille asetettuja tavoitteita. Hallintoneuvosto ei ole tehtäviensä tasalla. Hallintoneuvoston työskentelyyn on tehtävä suuria muutoksia, ja niiden toteuttamisessa Laukkanen itse on avainasemassa. Tällä hetkellä työskentely on amatöörimäistä sekä riippuvaa hallituksen ja toimitusjohtajan näkemyksistä. Työskentelyä on kehitettävä ammattimaisempaan suuntaan. Työskentelyssä on varmistettava myös riippumattomuus hallituksesta ja toimitusjohtajasta laajempien asiantuntijakuulemisten avulla. Hallintoneuvoston tärkeinä vaikutuskanavina ovat valtion omistajaohjaus valtion edustajien osalta sekä yhtiökokous. Hallintoneuvoston tehtävänä on huolehtia osakkeenomistajien etujen turvaamisesta. Sen tärkeimmiksi tehtäviksi on määritelty seuraavat: - valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa yhtiön hallintoa - lausunnon antaminen varsinaiselle yhtiökokoukselle tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta - sellaisten ehdotusten käsitteleminen, jotka koskevat yhtiön toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai organisaation olennaista muuttamista. Fortumin palkkiojärjestelmän vinoumat osoittavat sen, että hallintoneuvoston tehtävät ovat tarpeelliset. Pakko tunnustaa, että ajan tasalla palkitsemisjärjestelmissä ei ole ollut hallintoneuvostokaan. Olen myös havainnut kovakorvaisuutta hallintoneuvoston asialistojen suunnittelussa. Kahdesti olen tuonut esiin tarpeen perehtyä kannustamisjärjestelmiin, jotka ovat esillä vasta tämän päivän kokouksessa. |

