| Fortumin ansaitut voitot |
|
Muutama sana Fortumin "ansiottomien" voittojen verottamisesta. Asiaa on pitkään ajanut työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Aloite on nyt siirtynyt valtiovarainministeriöön mietittäväksi. Mielestäni vain joihinkin tiettyhin yrityksiin kohdistuva "ylimääräisten" voittojen verottaminen ei kerta kaikkiaan kuulu markkinatalouteen. Se on perusteiltaan huono idea. Fortum on toteuttanut liiketoimintastrategiaa, jonka tavoitteena on ollut sopeutua päästökauppaan mahdollisimman hyvin. Sen seurauksena yhtiö on menestynyt mukavasti. Yhtiö on ANSAINNUT voittonsa älykkään strategian avulla. Strategia on merkinnyt yhtiölle investointeja päästöttömään energiantuotantoon. Fortumia on johdettu taitavasti tältä osin. Yhtiö toimii merkittävässä määrin myös Ruotsin markkinoilla, josta hyvä tulos on suurelta osin peräisin. Onnistuneesta strategiasta ovat hyötyneet ennen kaikkea Suomen valtio ja valtava määrä suomalaisia osakkeenomistajia. Joidenkin tiettyjen yhtiöiden "ansiottomien" voittojen verottamista on vaikea perustella yleispätevästi, sillä julkisen sektorin toimesta syntyvää windfall-ilmiötä esiintyy laajasti eri toimialoilla. Jatkuvasti jokin liiketoiminta hyötyy - tai kärsii - valtiovallan toimenpiteistä. Pitäisikö valtiovallan loogisuuden vuoksi ryhtyä maksamaan vahingonkorvauksia, jos se heikentää yritysten voittoja silloin kun yritykset eivät ole heikennyksiä "ansainneet"? "Ansiottoman " voiton käsite kuuluu suunnitelmatalouteen, joka naapurimaassakin ajettiin alas jo kauan aikaa sitten. Käsite on jo lähtökohdiltaan porvarilliselle maailmankatsomukselle oudoksuttava, suorastaan täysin vieras. |

