| Työ kriisin ytimessä - kolmikannan ylistys |
|
Rahoituskriisistä talouskriisiin. Talouskriisistä sosiaaliseen kriisiin. Sosiaalisesta kriisistä poliittiseen kriisiin. Mikään maa ei pysty ratkaisemaan kriisiä yksin. Ytimessä on työ. Siinä summaus YK:n työjärjestön konferenssista Genevestä. Meillä poliitikoilla on todella suuri vastuu. Osallistuin (kuuntelijan roolissa) Norjan ulkoministerin Jonas Gahr Storen järjestämään pyöreän pöydän keskusteluun keinoista säilyttää kunnolliset työpaikat kriisin keskellä. Keskusteluun osallistui myös WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy. Keskustelussa nostettiin tärkeimmäksi keinoksi hallitusten ja työmarkkinaosapuolten välinen yhteistyö eli meille todella tuttu kolmikanta. Myös yhteistyön tärkeyttä kansainvälisten järjestöjen kuten ILO:n ja WTO:n välillä peräänkuulutettiin. Menetettyjä työpaikkoja ei tulla saamaan takaisin vaan on luotava uutta työtä. Sosiaalisten ongelmien pelätään kärjistyvän. Suomi vaikuttaisi tehneen sellaisia toimia, jotka nähdään tarpeellisiksi ja oikeiksi tässä tilanteessa. |

